![]() |
||||
![]() |
![]() |
Animaation vetoomus
MAAILMAN PARAS ANIMAATIOKOULUTUS* TURVATTAVA!
Turussa on opetettu animaatiota 13 vuotta ja tänä lyhyenä aikana Turun AMK:n Taideakatemia on yltänyt yhdeksi maailman arvostetuimmista animaatioalan oppilaitoksista. Animaatiolinjan taiteellisena johtajana toimii virolainen maailmankuulu animaatio-ohjaaja Priit Pärn. Hän keskittyy opetuksessaan animaatiolle ominaiseen tarinankerrontaan, käsikirjoitukseen, hahmosuunnitteluun ja karikatyyreihin. Tätä ainutlaatuista opetusmenetelmää täydentävät vierailevat opettajat, suomalaiset ja kansainväliset alan ammattilaiset. He opettavat omaa erityisosaamistaan ja luovat kontakteja opiskelijoihin, tuleviin kollegoihinsa. Opetus on vahvasti kiinni animaation perinteessä sekä alan uusimmissa virtauksissa.
Animaatiolinjalle otetaan 14 opiskelijaa 3 vuoden välein. Harva sisäänottoväli mahdollistaa toimivan ryhmän ja kouluttaa juuri sopivan määrän animaatio-ohjaajia Suomeen. Koulutuksen aikana opiskelijat tekevät piirros- ja nukkeanimaatioelokuvan sekä opinnäytetyöelokuvan vapaavalintaisella tekniikalla. Näiden kolmen elokuvan avulla harjoitellaan animaation tuotantoprosessi ja löydetään oma ohjaajan näkemys. Turun animaatiokoulutus on loistava käyntikortti maailmalla: Taideakatemian opiskelijoiden tekemät elokuvat kiertävät festivaaleja ympäri maailmaa ja ovat voittaneet lukuisia arvostettuja palkintoja (yhteensä 30 palkintoa tai kunniamainintaa vuosina 2002 -2007).
Animaatiolinjalla opiskelee tällä hetkellä kaksi vuosikurssia, ja heidän koulutuksensa on vaarassa. Vuoden opiskelleet ”juniorit” ovat tulleet kouluun erittäin tiheän seulan läpi odottaen huipputasoista opetusta. Jos vierailevia tai määräaikaisia opettajia ei ensi syksynä palkata, kuka opettaa heille nukkeanimointia, nukenrakennusta, lavastesuunnittelua, piirrosanimaatiota sekä animaatio-ohjelmien käyttöä? ”Seniorit” tekevät parhaillaan opinnäytetöitään. Pienentyneellä lopputyöbudjetilla ja ilman teknistä tukea heidän valmistumisensa viivästyy varmasti ja töiden laatu heikkenee tuntuvasti.
Turun Taideakatemian animaatiokoulutus on saavuttanut lyhyessä ajassa paljon: opiskelijoiden saavutukset paranevat vuosi vuodelta, valmistuneet työllistyvät hyvin alalle. Kasvava animaatioala tarvitsee hyvin koulutettuja ammattilaisia. Turun, Suomen ja koko maailman animaatiotaiteeseen jää merkittävän aukko, jos Turun Taideakatemian animaatiokoulutusta supistetaan ja ajetaan alas. Animaatiokoulutus kannattaa säilyttää tasokkaana ja katsoa kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä kuinka merkittäviin saavutuksiin se yltää!
. .
Allekirjoittaneet yhdistykset ja alan toimijat haluavat tällä julkilausumalla ilmaista huolensa niistä säästötoimista, joita suunnitellaan toteutettavaksi Turun Ammattikorkeakoulun Taideakatemiassa. Allekirjoittaneet tahot edustavat Suomen animaatiokenttää lähes kokonaisuudessaan. Mukana ovat alan tärkeimmät tuotantoyhtiöt, järjestöt sekä joukko kokeneita ammattilaisia.
Tämän mielipideilmaisun painopisteenä on erityisesti Turun Taideakatemian animaatiolinja, jonka opetus on viimeisen kymmenen vuoden aikana saavuttanut poikkeuksellisen korkean tason. Kyseessä on mielestämme Suomen merkittävin ammattitason animaatiokoulutusta tarjoava opinahjo. Taideakatemian koulutus on saanut kiitosta sekä kotimaassa että ulkomailla. Animaatiolinjan opiskelijoiden lukuisia töitä on palkittu elokuvafestivaaleilla ympäri maailmaa. Vuonna 2003 Turun koulu valittiin maailman parhaaksi animaatiokouluksi Ottawan kansainvälisellä opiskelija-animaation festivaalilla. Taakse jäi mm. Britannian Royal College of Arts.
Suomalainen animaatio on noussut voimakkaasti esiin viimeisen kymmenen vuoden aikana ja vauhti on ollut päätä huimaava. Suomalaiset tuottajat ovat parhaillaan toteuttamassa useita kokoillan elokuvia, sarjoja sekä kymmeniä lyhytelokuvia. Suomalainen animaatioelokuva ja muu animaatio-osaaminen on kehittyvä osa luovaa taloutta, jonka merkitys maailmalla kasvaa jatkuvasti. Animaatio on huomattu omana lajinaan myös ministeriöiden vastikään julkaistussa yhteisessä kulttuurialojen vientistrategiassa. Tuottajien ja Suomen elokuvasäätiön edustajien perustama Finnanimation on tehnyt vuonna 2006 ensimmäisen kerran suomalaisen animaatio-alan kehittämissuunnitelman, joka luovutettiin vientistrategiatyöryhmälle.
Tällainen kehitys on pitkän työn tulos. Yksi suuri vaikuttaja tässä kehityksessä on ollut Turun Taideakatemia. Animaation suomalaisten pioneerien tehdessä elokuvia 70- ja 80- luvulla ei koulutuksesta ollut tietoakaan. Turun animaatiokoulutus oli ensimmäinen pitkän linjan opetusta antava taho, joka on tarjonnut opiskelijoilleen todellisen mahdollisuuden syventyä tähän erikoisalaan. Animaatioalan arvostuksennousun myötä tämänkaltaisen koulutuksen tarjonta Suomessa on kasvanut vauhdilla. Media-alalla on kuitenkin viime vuosina ollut näkyvissä ongelmia liittyen ylikoulutukseen sekä koulutuksen sisältöön. Nämä ovat kysymyksiä joista tullaan keskustelemaan lähivuosina.
Olennaista on kuitenkin, ettei perinteinen animaatiokoulutus ole verrattavissa yleiseen mediakoulutukseen. Kyseessä on itsenäinen taiteenlaji, joka satavuotisen historiansa aikana on jakautunut moneen alalajiin. Kaiken tarvittavan osaamisen sisällyttäminen opetukseen vaatii paljon aikaa, tarvitaan erikoistuneita opettajia ja luennoitsijoita, asiantuntijoita maailmalta sekä hyvin monipuolista elokuvakalustoa animaatioprojektien toteuttamiseen. Tällainen koulutus vaatii tietysti paljon resursseja, sekä taloudellisia että henkisiä mutta Turun Taideakatemian animaatiolinja on vastannut ansiokkaasti tähän kovaan kokonaishaasteeseen. Koulusta valmistuneet ovat työllistyneet alalle hyvin, joko palkkatyöhön tai omiin yrityksiinsä. Kyseessä on Suomen animaatiokoulutuksen ehdoton ykkönen!
Pyydämme kaikkia poliittisia päättäjiä sekä virkamiehiä, vielä kerran tarkistamaan kantaansa kyseisten säästösuunnitelmien suhteen. Ovatko ne täysin välttämättömiä? Eikö todellakaan löydy vaihtoehtoja? Juuri nyt animaatio-ala tarvitsee erikoistuneita työntekijöitä, jotka hallitsevat sekä perinteisen että nykytekniikan ja pystyvät luovuudellaan rikastuttamaan hyvässä kehityksessä olevaa elokuva-alaamme. Ala on kasvussa ja tarvitsee työntekijöitä. Luova talous ei ole tässä tapauksessa vain sanahelinää vaan konkreettista taloudellista ja kulttuurista rikkautta.
Kulttuuri vie kansakuntaamme eteenpäin ja siitä meidät tullaan muistetaan. Turun Taideakatemian esittävän taiteen, kuvataiteen, muotoilun, musiikin ja viestinnän opiskelijat ovat kaikki osa tätä kulttuurisaavutusta, niin myös animaatiolinjan opiskelijat, pieni mutta poikkeuksellisen tärkeä osa!
Animaatioklinikka, Suomen Animaationtekijät ry.n puolesta
Animaation apupyörä ry.n puolesta
Palikka ry.n puolesta
Turun Anikistit ry.n puolesta
Finnanimationin puolesta
Animaation kärkihanke ANIMAKEn puolesta
|
![]() |
|
![]() |
![]() |
|||